Cassandra Clare: Luukaupunki

”Se on tyttö”, Jace sanoi toivuttuaan häkellyksestään. ”Olethan sinä nähnyt tyttöjä ennenkin, Alec. Sinun siskosi Isabellekin on tyttö.” Jace astui askeleen lähemmäs Clarya ja kurtisti kulmiaan aivan kuin ei olisi täysin uskonut silmiään. ”Maallikkotyttö”, hän sanoi puoliksi itsekseen. ”Ja hän näkee meidät.”

Olen mukana Kirjanurkkauksen Zephyrin emännöimässä Anna Karenina –kimppaluvussa http://kirjanurkkaus.blogspot.com/2011/09/anna-karenina-kimppaluku.html, ja lukuaika menee usein kyseisen teoksen kanssa. Siinä sivussa tulee luettua toki muutakin, kuten tämä jo pari viikkoa sitten luettu Luukaupunki.

15-vuotias newyorkilaistytön Clary Frayn tylsän tavallinen elämä muuttuu häkellyttävästi nopeassa tahdissa. Viettäessään iltaa ystävänsä Simonin kanssa hän näkee oudosti käyttäytyviä ihmisiä joita Simon ei huomaa. Pian tapahtumat syöksähtävät käyntiin nopealla tempolla kun Claryn äiti kaapataan ja hän joutuu taistelemaan kaameaa oliota vastaan. Löytääkseen äitinsä Clary lyöttäytyy näiden uusien ihmisten, demoninmetsästäjien, joukkoon.

Cassandra Clare kirjoittaa sähäkkää, tapahtumavetoista fantasiaa nefileistä, enkelten ja ihmisten jälkeläisistä jotka taistelevat ihmiskunnalta salassa maailmaa riivaavia demoneita vastaan. Nefilipoika Jace on upeannäköinen, taitava taistelija ja etäinen, Clary taas normaali, taiteellinen teinityttö. Paljon metakkaa, sanallista nokittelua ja kiivaita tunteita sisältävä kirja vetoaa varmasti etenkin heihin jotka pitävät Twilight/Houkutuksesta (kirjan kansiliepeessä kerrotaan avuliaasti Houkutus-sarjan kirjoittajan Stephanie Meyerin olevan sarjan suuri fani).

Kirja ei lukiessa tapellut vastaan, mutta ei liioin koukuttanut lukemaankaan. Taidan alkaa olla jo liian vanha lukemaan nuorten fantasiaa, sillä tarinasta nauttimisen sijaan arvailin tulevia käänteitä (helppoa) ja kritisoin mielessäni kirjoitustyyliä (miksi kaikki aina käyttäytyvät niin dramaattisesti!) jännityksen ja uppoutumisen sijaan. Henkilöiden huumori kyllä upposi, ja lukija saa valita suosikkinsa mysteerisen Edwardin ja ystäväpoika Jaco.... tarkoitan siis Jacen ja Simonin väliltä!

Vaikka kirjan henkilöt niin usein sävähtävät, hätkähtelevät ja lysähtävät ja Luukaupungissa laukkaa taruolentoja vampyyreistä velhoihin, voisin hyvin suositella kirjaa teini-ikäiselle lukijakunnalle johon fantasiaa sisältävä nuortenkirja uppoaa.

Mutta miksi, voi miksi kirjassa pojan vatsalihakset supistuvat eivätkä esimerkiksi jännity?

Otava: Luukaupunki.

Tämä kirja sisältää:

-          Komeita ja kauniita enkelten jälkeläisiä.

-          Asenteellisia teini-ikäisiä.

-          Pörröisen persialaiskissan joka ohjaa ihmisiä Instituutissa oikeisiin paikkoihin.

Cassandra Clare: Luukaupunki. Varjojen kaupungit 1. Otava. 2009. 443 sivua.

Alkuteos: City of Bones. The Mortal Instruments Book One. 2007.

Suomennos: Terhi Leskinen.

Anna Godbersen: Huumaa

Elizabethia oli kahdeksantoista vuoden ajan kasvatettu äitinsä arvokkaimmaksiomaisuudeksi, ja hän oli oppinut muiden taitojensa ohessa tulkitsemaan täydellisesti tämän äänensävyjä. Tämänkertainen merkitsi sitä, että Elizabethin olisi palattava tanssisaliin ja tanssittava välittömästi äitinsä valitseman partnerin kanssa, joka olisi luultavasti ihailtuun mutta ehkä myös hieman sisäsiittoiseen sukuun kuuluva nuorukainen.

Huumaa on kevyt, romanttinen ja viehättävä romaani ajasta jolloin käytöstavat olivat tiukan muodolliset, rikkaiden neitojen hameenhelmoihin käytettiin metrikaupalla hienoimpia kankaita ja tavallinen kansa ihaili arvostettujen sukujen huvittelua sanomalehtien kautta.

Godbersen osaa viihdyttämisen taidon. Päähenkilöt Elizabeth ja Diana Holland ovat mielenkiintoisia hahmoja, juonenkäänteet viihdyttäviä ja tarina herättää monenlaisia tunteita. 1800-luvun viimeisinä vuosina rikkaus on valtaa, intohimo rikkoo rajoja ja kaikki juonittelevat parhaansa mukaan saadakseen haluamansa. Kirja tarjoaa juuri sitä mitä sen nimi ja kansikuvassa paistatteleva juonikas kaunotar lupaavat.

Kirja jättää hyvälle mielelle, ja tarjolla on jatkossakin kevennystä jos muu lukemisto alkaa käydä raskaaksi. Godbersen on kirjoittanut Huumalle kolme samaan maailmaan sijoittuvaa jatko-osaa.

Osaa romanttisista kirjoista on vaivannut kääntäjän töksähtelevä suomennos (karmivana esimerkkinä Nora Robertsin fantasiatrilogia jossa karskit soturit syövät aamiaiseksi maittavia kakkusia), mutta Huumassa suomentaja on paneutunut työhönsä saaden kielen soljumaan mielestäni vaivattomasti.

 Myös Lukuisan Laura ja Lukuholistin Mandi pitivät Huumaa oivana hömppänä, ja molemmat myös vertasivat sitä 1800-luvun Gossip Girliksi. Lauraan kirjan kieli teki tönkön vaikutelman, mutta kuten hänkin toteaa, tarina on tässä kirjassa tärkein.

Karisto: Huumaa.

 Tämä kirja sisältää:

-          Hevoskärryajeluja puistossa.
-          Naamiaistanssiaiset.
-          Komean tallipojan.

Anna Godbersen: Huumaa. Karisto. 2010. 472 sivua.

Alkuteos: The Luxe. 2007.
Suomennos: Katja Ruunaniemi.

Claudia Schreiber: Miehet värikuvin

Miehet värikuvin – Määritysopas naisille on pieni, humoristinen kirja eurooppalaiseen miehenbongaukseen. Teoksessa käsitellään noin kahtakymmentäviittä yhteensä viidestäkymmenestä Euroopassa esiintyvästä mieslajista tuntomerkkeineen. Miehet on jaettu sivilisaatiohakuisuutensa tai –pakoisuutensa sekä paikkauskollisuutensa mukaan neljään eri lohkoon, jossa jokaisessa viidestä kahdeksaan esimerkkimiestyyppiä. Osasta lajeista kerrotaan tarkempia lisätietoja, esimerkkinä Poliitikkojen ääntely.

Kirja on huvittava ja nopealukuinen pieni teos. Viihdyttävät värikuvat tuovat hyvän lisän tekstiin, joka on sekoitus eläinkirjaa ja vakavaa lajityypin kuvailua. Kirjan lopusta löytyy vielä tehtäviä harrastajalle, kuten mieslajien jälkien tunnistusta.

Miehet värikuvin kuuluu samaan kategoriaan kuin Pirkko-Liisa Perttulan  Pojat - käsikirja kiinnostuneille (Otava, 1997), nyt vain aikuiseksi kasvaneiden yksilöiden tunnistukseen suunniteltu. Huumorin taso vaihtelee aidosti hihityttävästä oivalliuksesta kieli poskessa tehtyyn hymähtelyyn. Valitettavasti en mieslajien joukosta tunnistanut kuin mieheni isän, joka kuuluu siviilisaatiopakoisten paikkauskollisten Maanviljelijöiden (homo rusticus) lajiin.

Tämä kirja sisältää:

-          Huumoria tieteeksi naamioituna

-          Avosportinajajan, poliitikon ja konttorirotan

-          Loistavia värikuvia eri lajikkeista

Atena kustannus: Miehet värikuvin. Määritysopas naisille. 

Claudia Schreiber: Miehet värikuvin. Määritysopas naisille. Atena kustannus Oy. 2011. 94 sivua.

Saksankielinen alkuteos: Heimische Männerarten. Ein Bestimmungsbuch. 2009.

Suomennos: Raija Nylander & Atena 2011

Maritta Pohls: Ellen Svinhuvud

Miten Ellen Svinhuvudista tuli rehevä ja sydämellinen kodin nainen, martta ja lotta, tunnettu miehensä voimakkaana tukena, mutta myös uutterana käsityöihmisenä ja maan äitinä, joka pääsi lähelle kaikkia kansalaispiirejä? Häntä luonnehdittiin työtä pelkäämättömäksi, täydelliseksi perheenemännäksi, enemmän talonpoikaiseksi kuin herraskaiseksi. Hän hallitsi kaikki taloudenpitoon liittyvät tehtävät. Hän oli kuuluisa toimeliaisuudestaan. Hän voitti kaikki vaikeudet. 

Alma Ellen Timgren syntyi 23. joulukuuta 1869 Turussa. Hän on parhaiten tunnettu Suomen kolmannen presidentin P.E.Svinhuvudin vaimona, mutta hänen 83 elinvuottaan sisältyi paljon muutakin huomionarvoista. Ellen Svinhuvud valittiin Lotta Svärd –järjestön kunnialotaksi, hän oli aktiivinen martta ja häntä ihailtiin suuresti hänen  seurattuaan miestään karkoitusmatkalle Venäjälle. Yksityiselämässään hän synnytti ja kasvatti kuusi lasta, hoiti ahkerasti kotia ja oli useita vuosia Kotkanniemen maatilan emäntä. Hän oli niin juhlia järjestävä hienostonainen kuin ahkera maatilan emäntä.

Ellen Svinhuvudin elämänkerrassa kulkee vahvana kolme tarinaa: nimihenkilö Alma Ellen Svinhuvudin rinnalle nousee yhtä vahvana hänen aviomiehensä Pehr Erik Svinhuvudin elämäntarina. Kolmas, vahvasti läsnä oleva ”päähenkilö” on Suomen itsenäistymisen aikaan sijoittuvat tapahtumat, joihin päähenkilöiden elämä ja vaiheet vahvasti sitoutuvat. Elämänkerrassa kerrotaan laajasti tapahtumista ja P.E. Svinhuvudin elämästä, Ellenin tarinan noustessa esiin useinmiten vain sen liittyessä kahteen edelliseen.

Elämänkertana kirja on hajanainen, kirjassa selvitetään kesken tarinan usein lukijalle tuntemattomien sukulaisten ja tuttavien elämäntarinoita, palaten myöhemmin takaisin aiheeseen. Jälkisanojen mukaan elämänkerran lähteet rajattiin jo tekovaiheessa perustumaan ensisijaisesti aiemmin julkaistuun aineistoon, mikä selittää teoksen referoivan yleisvaikutelman.

Itse Ellen Svinhuvudiin elämänkerta tutustuttaa mielestäni harmittavan pintapuolisesti, ehkä osittain lähderajauksestaan johtuen. Teoksen loppupuolella Maan äidiksi nimetty osa sen sijaan selvittää kiinnostavasti lukijalle Ellen Svinhuvudin ajan naiskuvaa ja –ihannetta sekä vertaillaan kolmen ensimmäisen presindentinrouvan rooleja. Ajan naiskuvan valossa ymmärsin paremmin, miksi ahkera, toimelias kodin hengetär ja maatilan emäntä Ellen oli aikanaan niin pidetty presidentin puoliso.

Tämä elämänkerta paljastaa Ellen Svinhufvudista:

           - Hän oli suuri turkisten ystävä ja kasvatti turkiskettuja itsekin.

       - Hän järjesti elämänsä ehtoopuolella lampunvarjostinkurssin.   
       - Hän aloitti hammashoitajan opinnot tukeakseen tiukassa rahatilanteessaan olevaa perhettään.
        

Otava:. Ellen Svinhuvud Suomalainen säätyläisnainen maalta. 

Kouvolan Sanomien kirja-arvostelu. 

 Maritta Pohls: Svinhuvud. Suomalainen säätyläisnainen maalta. Otava. 2011. 175 sivua.