Luhtanen ja Oikkonen: Nymfit

Kolme nymfiä Didi, Kati ja Nadia, elävät keskuudessamme ikuisesti nuorina, tappavan kauniina ja vaarallisen viettelevinä.

Nymfit on uusi suomalainen fantasiakirjasarja, jonka löysin lähikirjastoni hyllystä. Suomalainen fantasiakirjallisuus on tarjonnut usein hyvää luettavaa ja käsittelyssä ovat nyt uudet taruhahmot, nymfit ja satyyrit. Kirja alkaa kun eräiden tapahtumien kautta lukiolaistyttö Didi Tiensuulle paljastuu hänen olevan nymfi, ja hänet tempaistaan kyselemättä vuosisatoja käynnissä olleeseen tarinaan.

Tarina on ihan mielenkiintoinen, mutta romaanin lukemista vaikeuttaa sen tempoileva, nykivä etenemistapa jossa kerrontaa ja kuvailua ei paljoakaan ole. Nymfeistä on tehty televisiosarja, joten kirja voi hyvinkin olla vähän hiotumpi versio käsikirjoituksesta. Tapahtumat etenevät hyppäyksin, väliin lauseiden välissä edetään tunteja, väliin kuukausia, mikä vaikeuttaa tarinan seuraamista. Henkilöhahmot jäävät etäisiksi, sain heistä enemmän irti kuvitellessani tapahtumat kirjan sijasta televisioon. Luulen että Nymfit toimii paremmin katselu- kuin lukukokemuksena.

Minua häiritsee kirjassa se, kuinka nymfit kuvataan geneeriseksi miesten märäksi uneksi: He ovat valtavan kauniita, eivät koskaan liho grammaakaan ja he janoavat seksiä (minkä vuoksi on ihan hyvä että kaikki miehet himoitsevat heitä automaattisesti..?). Romantiikkaa ja erotiikkaa ei nymfien toiminnassa paljoa näy kun nämä ihanan täydelliset seksibarbit tavoittelevat… ilmeisesti vapautta kieroutuneesta suhteestaan satyyreihin.

Nymfit on luettu myös Morren maailmassa ja Lukunurkassa.

Tämä kirja sisältää:

• teinin joka arvostaa jugend-talon tyylille uskollisia lasimaalauksia (…)
• Koruja joilla on Merkitys
• toimintaa ruumishuoneella
• paljon valkoviiniä

Sari Luhtanen ja Mikko Oikkonen: Nymfit.  Montpellierin legenda. Gummerus 2013. 381 s.

Cyril Pedrosa: Kolme varjoa

Cyril Pedrosan Kolme varjoa on sarjakuvamuodossa kerrottu tarina isän ja pojan pakomatkasta. Joachim asuu onnellisena isänsä ja äitinsä kanssa laaksossa, kunnes kolme varjoa alkavat vainota häntä. Pelastaakseen poikansa nimettömältä uhkalta isä vie lapsensa kauas pois jännittävälle, surulliselle ja lämminhenkiselle matkalle.

Tämä sarjakuvaromaani on vahva yhdistelmä hyvää tarinaa ja vahvoja, lennokkaita kuvia. Pedrosan kynän jälki piirtää esiin niin hitaasti muodostuvat ilon ja surun kuin myös äkilliset, nopeat hetket. Tarina on surusävytteinen ja tuo jollain tavalla mieleeni Craig Thompsonin Habibin, molemmat koskettavat sisällä jotain ja niiden tunnelma jää vahvasti mieleen elämään kansien sulkemisen jälkeenkin.

S. Santikon esittelyn Kolmesta varjosta löytyy täältä  kun taas täältä  voit lukea Saara Pääkkösen mietteitä sarjakuvateoksen suomentamisesta. Pääkkönen on muuten suomentanut niin Guy Delislen sarjakuvia kuin myös mainion Lucie Durbianolta aiemmin lukemani Punainen pukee teitä!

Tästä sarjakuvateoksesta löytyy

-  

      - piipunpolttoa

-    - koira nimeltä Pepe

-    - uhkaa

Cyril Pedrosa: Kolme varjoa. 2010. Wsoy.

Suomentanut Saara Pääkkönen.

Outi Pakkanen: Murhan jälkeen mainoskatko

Vasta monen minuutin kuluttua Katja ymmärsi laskea kuulokkeen paikoilleen. Hän poimi tuhkakupista puoliksi poltetun savukkeen ja sytytti sen.

Murhan jälkeen mainoskatko kertoo mainostoimiston väestä ja murhasta. Mainos-Arlan väki on juhlimassa uutta rahakasta sopimusta toimitusjohtajan huvilalla, ja aamulla yksi heistä on ruumis. Kaikki ovat epäiltyjä ja vanhat luurangot kolisuttelevat kaappejaan murhatutkinnan aikana.

Tartuin tähän kirjaan sen mielenkiintoisen nimen ja ohuuden vuoksi, 188-tekstisivuinen teos vaikutti nopealta lukupalalta. Ilokseni tällä välipalalla oli tarjota sisältöä, dekkaripiirteiden lisäksi henkilöt, ympäristö ja käytöstavat aiheuttivat mielenkiintoa ja hämmennystä. Jokainen tuprutti savukkeita niin sisällä kuin ulkona, juhlaillalliseen kuuluivat tupakat ja aamun kahvi&tupakkatauko vietettiin hauskimman työkaverin huoneessa.

Pidin ensin lankapuhelimia mainostoimistoväen erikoisuutena ja valittuna tyyliseikkana (päähenkilö Katja vetää pistokkeen seinästä saamansa häiritsevän puhelinsoiton jälkeen) kunnes jälleen yksi sytytetty savuke sai minut tarkistamaan teoksen kirjoitusvuoden: 1973. Ilmankos uusintapainos valkoisine sivuineen hämmensi, omana elinaikanani sisätupakointi ei ole ollut sallittua.

Murhan jälkeen mainoskatko ihan hyvä kepeähkö dekkari ja ajankuva, joka on säilyttänyt tasonsa vuosistaan huolimatta.

Tässä romaanissa:

- Tupakkaa ja alkoholia kuluu 
- Poliisi on ystävä 
- Lapsen hankkinutta neiti-ihmistä saa paheksua

 

Outi Pakkanen: Murhanjälkeen mainoskatko.

Gummerus 2012 (alkuperäinen teos julkaistu vuonna 1973)

210 s.